Palkkasaatavien vanheneminen ja kanneajat ovat kinkkinen kysymys. Korkein oikeus ja työtuomioistuin ovat päätyneet erilaisiin tulkintoihin. Kanneaika palkkasaatavariidassa voi vaihdella riippuen siitä, missä tuomioistuimessa palkkasaatavasta voidaan riidellä.
Kanneajat ja palkkasaatavien vanheneminen riippuvat siitä, mihin vaadittava palkka perustuu. Työsuhteessa palkka voi perustua työsopimukseen, työehtosopimukseen tai lainsäädäntöön. Syy, miksi kanneajasta kisataan, liittyy työsopimus- ja työaikalain kanneaikojen eroon.
Karkeasti kuvattuna keskeinen ero on, että työsopimuslain mukainen kanneaika työsuhteen kestäessä on viisi vuotta saatavan erääntymisestä. Kanneaika voidaan tuon ajan kuluessa katkaista esimerkiksi vaatimalla maksamatta olevaa palkkaa kirjallisesti yksilöiden. Työsuhteen päättymisestä lähtee kulumaan kahden vuoden kanneaika, jota ei voi katkaista.
Ratkaisu oli yllättävä siksi, että työtuomioistuin oli vakiintuneesti tulkinnut työehtosopimukseen perustuvien palkkasaatavien kanneajan työsopimuslain mukaisesti.
Työaikalain mukainen kanneaika puolestaan on kaksi vuotta siitä, kun oikeus työaikakorvaukseen on syntynyt, eikä vanhenemista voida katkaista.
Kysymys on ollut ajankohtainen korkeimman oikeuden tuomion (KKO:2018:10) jälkeen. Tuomiossa oli kyse SOS-lapsikylän sijaisvanhempien sijaisten työehtosopimukseen perustuvista palkkasaatavista.
Korkein oikeus arvioi palkkasaatavien perustuvan työaikaan ja arvioi kanneaikaa työaikalain mukaan. Näin osa työsopimuslain kanneajan perustella vaadituista palkkasaatavista katsottiin vanhentuneiksi.
Tuomio oli äänestysratkaisu, johon jätettiin kaksi eriävää mielipidettä. Ratkaisu oli yllättävä siksi, että työtuomioistuin oli vakiintuneesti tulkinnut työehtosopimukseen perustuvien palkkasaatavien kanneajan työsopimuslain mukaisesti.
Työtuomioistuin tutki kanneaikakysymystä taas pian korkeimman oikeuden ratkaisun jälkeen. Kanneaikaa koskeva kysymys ratkaistiin välituomiolla (TT:2019:30). Työtuomioistuin ei välituomiossa muuttanut vakiintunutta tulkintalinjaansa, ja se perusteli kantansa kattavasti.
Kysymys siitä, oliko ensihoitajien kanssa varallaoloksi sovittu aika luonteeltaan työaikaa, ratkaistiin työtuomioistuimen tuomiossa (TT:2020:30). Tuomiossa arvioitiin varallaolon aikaisia olosuhteita kokonaisuutena ja todettiin ensihoitajien varalla ollessaan olleen niin sidottuja työhönsä ja työpaikkaansa, että varallaoloaika oli luettava työajaksi. Molemmat työtuomioistuimen ratkaisut olivat äänestysratkaisuja.
Hävittyään ensihoitajiin liittyvät tapaukset työtuomioistuimessa Kunnallinen työmarkkinalaitos haki korkeimmalta oikeudelta näiden tuomioiden purkua. Perusteena hakemukselle oli se, että ratkaisut perustuivat väärän lain soveltamiseen ja, että työtuomioistuin poikkesi SOS-lapsikylää (KKO:2018:10) koskevan tuomion linjauksista. Korkein oikeus antoi hiljattain ratkaisunsa (KKO:2020:77), jossa työtuomioistuimen tuomioita ei purettu.
Pallo on heitetty lainsäätäjälle.
Korkein oikeus katsoi, että työaikakorvauksia koskeva kanneaikasääntely ja työaikalain ja työsopimuslain säännösten välinen suhde eivät säännösten sanamuotojen perusteella ole yksiselitteisiä.
Tapauksen KKO:2018:10 ei siten katsottu muodostaneen sellaista vakiintunutta oikeuskäytäntöä ja oikeustilaa, että tuomion, jossa nimenomaisesti on perusteltu ratkaisusta poikkeavaa tulkintaa, voitaisiin katsoa perustuvan … ilmeisesti väärään lain soveltamiseen.
Pallo on heitetty lainsäätäjälle. Ennen mahdollisia lainsäädäntömuutoksia olemme tilanteessa, jossa kanneaika palkkasaatavariidassa voi vaihdella siitä riippuen, missä tuomioistuimessa palkkasaatavasta voidaan riidellä.
Näin siitä huolimatta, että kyse olisi työehtosopimukseen perustuvasta palkasta. Tästä syystä on aiheellista selvittää palkkaan liittyvät epäselvyydet ripeästi, jotta vältetään mahdolliset palkkasaatavien vanhenemiset kanneaikoihin liittyvien epäselvyyksien vuoksi.